Rapula

Sukaravut - Caridina sp. ja
Neocaridina sp.

Kuva: © Rapula.Sammakkolampi.net

Sukaravut ovat 2-3 cm mittaisiksi kasvavia trooppisia makean veden rapuja, jotka eläintieteellisesti kuuluvat katkarapuihin. Akvaarioissa pidetään yleisesti useita sukarapulajeja, sekä näiden viljelymuunnoksia. Kaikkien sukarapujen perushoito on samanlaista, joten ne esitellään tässä yhtenä kokonaisuutena.

Kuva: © Rapula.Sammakkolampi.net
Tulisukarapuja.

Levinneisyys ja elinympäristö luonnossa

Sukaravut kuuluvat useampaan eri lajiin. Eri lajeja tavataan eri puolilla maailmaa. Yleisimmin akvaariossa pidettävät lajit tulevat Aasian ja Amerikan trooppisten alueiden makeista vesistä.

Ulkoasu

Sukaravut ovat kotoisen jokiravun oloisia pitkänomaisia ja pitkäpyrstöisiä eläimiä, mutta niiltä puuttuvat useille ravuille tyypilliset voimakkaat sakset. Saksien sijaan niillä on ensimmäisten raajojensa päässä ravinnon etsinsään sopivat sukaset, mistä eläimet ovat saaneet nimensäkin. Akvaariossa pidettävät lajit ovat pienikokoisia: täysikasvuisinakin 2-3 cm mittaisia.
Kuva: © Rapula.Sammakkolampi.net
Leväsukarapuja.
Eri sukarapulajien ja -muotojen välillä selkeimmät erot ovat eläinten värityksessä. Yleisimmistä muodoista kirsikkasukaravut (Neocaridina denticulata sinensis var. "Red Cherry") ovat väritykseltään punertavia. Tulisukaravut (Caridina serrata var. "Crystal Red") ovat punaisten ja valkeiden raitojen kuvioimia, ja leväsukaravut (Caridina japonica) vihervän harmaita. Kaikista lajeista on jalostettu useita värimuotoja, jotka laajentavat erilaisten värien ja kuviointien kirjoa entisestään. Kaukoidässä missä sukarapujen jalostus on suosituinta erityisen harvinaisiksi tai hienoiksi katsotut värimuodot voivat maksaa satoja tai tuhansia euroja kappaleelta. Kotimaisessa eläinkaupassa sukaravut maksavat yleensä kuitenkin vain muutamia euroja.
Kuva: © Rapula.Sammakkolampi.net
Kirsikkasukarapu ruokapelletin kimpussa. Selässä näkyvä vaaleampi "satula" on ravun munasarjat, mikä paljastaa tämän yksilön naaraaksi. Katso myös sivun pääkuva, jossa sama yksilö.

Akvaario

Pienikokoiset sukaravut viihtyvät mainiosti pienemmässäkin akvaariossa. Niitä pidetään usein 20-30 litran vetoisissa "nanoakvaarioissa", joihin ravuille on mahdollista rakentaa lajialtaita. Sukaravut viihtyvät laumoissa, joten altaaseen tulisi mielellään hankkia vähintään kymmenkunta rapua. Suodatus auttaa pitämään veden laatua yllä, mutta suodatinmalli tulee valita niin, etteivät pienikokoiset ravut tai niiden reilun millin mittaiset poikaset pääse imeytymään suodatinkoneistoon. Valaisin tuo rapujen värit esille, ja on siksi suositeltava.

Sukarapuja voi pitää myös kalojen seurana seura-akvaariossa, jossa ei ole kovin suuria, tai rapuja syöviä kaloja. Kala-altaassa ravut eivät petojen säikyttäminä ole yhtä aktiivisia, ja niiden värit jäävät usein hailakammiksi kuin lajialtaassa. Eri sukarapulajit tulevat keskenään samassa akvaariossa, mutta tällöin riskinä on muotojen satunnainen risteytyminen, mikä ei jalostustoiminnan kannalta ole toivottavaa.

Hoito akvaariossa

Sukaravut syövät pieniä ja pehmeitä kasveja ja leviä, sekä myös eläinperäistä ravintoa. Akvaariossa niille kelpaavat pienikokoiset rapupelletit, akvaariokalojen hiutaleruoat, sekä pienikokoiset ja pehmeät tuoreruoat. Ne syövät mielellään myös raatoja, joten ruokalistalle voi silloin tällöin lisätä pakastettuja hyönteisiä tai pieniä kalanpaloja. Seura-akvaariossa pidettäessä rapuja ajatellaan usein akvaarion puhdistajina, joille ei erityisesti anneta omaa ruokaa, vaan jotka syövät kaloilta yli jääneet ruoat.

Sukaravut viihtyvät laumoina, eivätkä ne ole aggressiivisia toisiaan kohtaan. Niinpä niitä kannattaa hankkia kymmenkunta. Nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että yhtä vesilitraa kohden altaassa voi olla korkeintaan yksi sukarapu. Näin esimerkiksi 20 litran akvaarioon voi suositella 10-20 rapua.

Nämä makean veden ravut ovat veden ominaisuuksien suhteen kohtalaisen kestäviä. Veden lämpötilan tulisi pysyä 20-27 asteen välillä, vaikka moni laji kestää erityisesti matalampiakin lämpötiloja. Vesi saa olla neutraalia tai aavistuksen hapanta (pH 6-7) ja kovuudeltaan keskikovaa - kovaa (6-20). Nitriitin, nitraatin ja niiden kautta ammoniakin muodostumista tulee välttää, sillä sukaravut ovat erityisen herkkiä ammoniakin suhteen. Niinpä osittaiset viikoittaiset vedenvaihdot ovat tärkeä osa sukarapujen hoitoa.

Kuva: © Rapula.Sammakkolampi.net
Kaksi erilaista sukarapuakvaariota.
Kuva: © Rapula.Sammakkolampi.net
Kirsikkasukarapunaaras kantaa vaaleita munia pyrstönsä alla.

Lisääntymisestä

Sopivissa oloissa sukaravut lisääntyvät helposti. Leväsukarapujen lisääntyminen vaatisi murtovettä, mutta tuli- ja kirsikkasukaravut lisääntyvät makeassa vedessä mainiosti. Näiden lajien naaraiden pyrstön alle ilmaantuvat yöllä tapahtuneen parittelun jälkeen pienet vaaleat munat, joista kehittyvät parissa-kolmessa viikossa reilun millin mittaiset pienet ravut. Kuoriutuneet ja emonsa pyrstön alta liikkeelle lähteneet ravut ovat täydellisiä miniatyyrikopioita vanhemmistaan, aina väritystään myöten.

© 2019 Niina & Joonas Gustafsson

Tämä sivusto on osa Sammakkolampi-sivustoa

Sammakkolampi on suomalainen sivusto jota ylläpitävät Niina ja Joonas Gustafsson.
Lue lisää sivustosta ja sen tekijöistä.

Siirry www.Sammakkolampi.net -pääsivulle.

Kaikki sivustolla olevat kuvat ja tekstit ovat teoksiamme jollei kuvan/tekstin yhteydessä mainita muuta tekijää. Sivuja tai kuvia ei saa käyttää ilman lupaa millään muulla webbisivulla, muussa julkaisussa tai muussa yhteydessä. Kielto koskee myös kuvien "hotlinkkaamista" ja kopioimista ulkopuolisille sivuille.

Sivustolla esitetyt ohjeet, tiedot ja väittämät perustuvat vuosien varrella syntyneeseen henkilökohtaiseen kokemukseemme, sekä parhaaseen kirjatietoon jota olemme asioista pystyneet löytämään. On kuitenkin mahdollista että sivustolla on asiavirheitä tai ohjeita jotka eivät kaikissa tilanteissa ole parhaita mahdollisia. Niinpä toivomme että jos löydät sivuilta tiedon joka epäilyttää sinua, tarkasta asia myös jostain muualta ja/tai ota yhteyttä meihin. Eläinten hoito-ohjeiden kohdalla on aina hyvä lukea useampia, eri kirjoittajien laatimia ohjeita ja rakentaa niiden pohjalta, maalaisjärkeä käyttäen, oma mielikuva siitä miten eläintä tulee hoitaa.

Sulje ikkuna